keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Kauppakassi - Kuka lohduttaisi Nyytiä?

Lomailu jatkuu - kokoajan tuntuu olevan jotakin tekemistä, joka ei liity lomailuun. Mutta ei onneksi mitään vakavaa.

Vihdoinkin sain ommeltua tämän kauppakassini valmiiksi. Kangas on vanha. Olen joskus ostanut vanhemman poikani pussilakanaa varten Finlaysonin kangasta ja  jopa reippaana nuorena äitinä ommellut siitä pussilakanan :)  Nyt sitten lakana meni kappaleiksi ja ompelin alkajaisiksi tämän kassin. Kangas on mielestä iloisen värinen. Itse kirja on myös mitä ihanin. Muistan ostaneeni kirjan itselleni vuonna 1986, ennenkuin esikoisesta oli tietoakaan. Opin Muumit itseasiassa Englannissa1982-83 ollessani aupairina.  Meillä kotona ei niitä koskaan luettu.





Ihanaa aurinkoinen ilma. Jotain hyödyllistä voisin vapaapäivinäni tehdä, vaikkapa pestä nuo ikkunat. Ovat ne niin likaiset!!

Mukavaa viikkoa toivottaa Eliisa

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Japan - maskotit

Huomenta!

Puolitoista vuotta sitten päivitin  japanilaisista aarteistani. Kummallisella tavalla nainen keksii itselleen uusia keräilykohteita. Tai oikeastaan aina kun näitä bongaan kirppiksillä, ne lähtevät mukaan. Hinta on ollut 0,35e -5e välillä.

Lammas  ja Orava siis miehen lapsuudesta.


Tässä oikealla Aasi, jota väitin Bambiksi :) ja sitten uusi figuuri - onko tuo vaikka Koira??



Hiiri muutti perheeseen myös. 


Nämä - Nalle ja Lehmä löytyivät toissapäivänä kierrätyskeskuksesta ja voi miten iloinen olin. Ihanan edullisesti vielä. Eihän tämmöisistä kukaan mitään edes maksaisi, eiks niin ?


Bambin (siis oikean bambin :) löytyminen oli viime viikolla onnellinen juttu. Löysin ison laatikon täynnä kaiken maailman koriste-esineitä. Hintaa laatikolla 5 euroa. Harmitti se kaikkinainen muu roina, mutta otin sitten himoissani laatikon. Kirppistä kierrellessäni tapasin esikoiseni luokkatoverini äidin -15 vuotta sitten juteltu!! Hän totesi, että ai, sinä otit tuon laatikon. Minä siihen että saat sieltä mitä vaan, kunhan et tuota Bambia. Hän antoi minulle 2 euroa ja olimme molemmat tyytyväisiä :)  Laatikosta löytyi lisäksi neulatyyny, josta olin sitten loppujen lopuksi tyytyväinen - joten hyvä kauppa tuli. Ja tuo BAMBI - se on ihana. 



Tunnusmerkki näissä siis tuo Japan-teksti ja kaikilla nuo silmäripset. 



Tämmöistä tänään. Nyt sitten se lomailu alkoi. Nyt lähden kaupungille, vähän naamaa nätiksi.  Rakastan perjantaivapaita, meillä kun kenelläkään ei ole silloin mitään pakollisia harrastusmenoja.

Mukavaa viikonloppua kaikille ♥ Eliisa

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Vanha pieni lipasto

Pikainen päivitys ennen iltavuoroa. 

Olen kanssa jonkun sortin romulyyli :)   Olen tämän lipaston saanut jostakin... hetkonen. Muistaakseni jossakin joku kuoli, ja tältä joltakin jäi tavaraa varastoon, ja tällä jollakin ei ollut omaisia. Sain hakea sieltä pois jotakin, mikä tuntuisi mukavalta. Otin varastosta kaksi puujakkaraa ja tämän lipaston. Lipastolla ei ole oikein ollut koskaan omaa paikkaa. Tästä syystä se on majaillut äitini varastokopissa. On se ollut aika kulunut ja räjähtänyt.... ja odotellut vain hetkeä, että joku jossakin laittaisi kuntoon. Eipä tuota JOKUA ole näkynyt.

Jokatapauksessa, tämä on nätti pieni lipasto, joka ansaitsisi pienen korjauksen. Pöytälevy on hiottu puhtaaksi. Helppo työ olisi hioa muutkin jo melkein hioutuneet kohdat.  Alimmaisen levyn voisi melkeinpä vaihtaa uuteen. Ja sitten vain katsomaan hyvä paikka tälle ihanuudelle. Minusta tuo laatikon vedin on erityisen kaunis!


                                         

 



Ja sitten odottamaan lomaa - mieluiten kesää, koska hiominen sisätiloissa ei olisi ihan mun keuhkoille hyvä juttu.

Eliisa ♥

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Puurasiat

Tiistai ja Aprillipäivä. Lapset suunittelivat kovasti eilen äidin narraamista, mutta ainakin aamulla unohtivat asian täysin. Pitää olla illalla varovainen - tiedän että minua koetellaan. Ja olen uskomattoman hyvä lankeamaan kaikenmaailman narrauksiin, kun ovat monesti sellaisia, että voisivat olla tottakin.

Pieni päivitys näistä mun intohimoista. Kirppikseltä löytyneitä venäläisiä puurasioita. Tykkään näistä tosi paljon. Kannet ovat ihana sekoitus puuta ja väriä. Siistejäkin olivat nämä yksilöt... ja mun puulaatikkomäärä kasvaa. Ja edelleenkin tuskailen, että minulla ei ole sellaista pientä huonetta, mihin voisin rakentaa sellaisen oman maailmani, käsityöhuoneen ja sellaisen "leikkisä"-huoneen. Tuska kasvaa, mitä enemmän vanhenen eli ei kannata siirtää asioita jonnekin hamaan tulevaisuuteen.




Vapaapäivä siis tänään vielä. Sitten kaksi iltavuoroa ja sitten LOMAA!!! Jee! Ei mulla mitään erityistä ole suunnitteilla, pientä pakerrusta kotosalla. 

- Eliisa -