keskiviikko 21. elokuuta 2013

Pullero, pallero

Vapaapäivät hurahtivat taas vauhdilla, eka päivä yövuoroista toipuen, toinen kotihommia tehden. Hammalääkärissäkin vuositarkastuksessa piti käydä ja kävimpä pitkästä aikaa Tupperware-kutsuillakin. Jotenkin ajattelin, ettei niitä enää kukaan edes pidä. 

Hammaslääkärireissulla kaupungissa ehdin pikaisesti katsastamaan Rongankadun kirppiksen ja tällainen pikkuinen pulleroinen herätti heti ihastusta.  Ja toin sen kotiin.... Hätäisesti otetut  kuvat eivät kyllä tuo esiin tyynyn suloisuutta, mutta saa nyt kelvata :) Keskustassa siis kanavatyönä ruusut.







Näin lyhykäisesti. Pitää mennä hiukset pesemään ja laittautumaan iltavuoroon. Tunnustan, että monesti vapaapäiväni kuluvat huivi päässä.  Lapseni kerran pienenä kysyikin eräänä sunnuntaina, että oletko äiti lähdössä töihin? Olin nääs laittanut hiukseni nätisti ja laittanut vähän sunnuntaivapaan kunniaksi meikkiä.  Voi, voi, eli ihan ollaan mettiäisiä täällä vapaapäivinä. 

Oikein mukavaa loppuviikkoa, kauniita päiviä luvassa. Ihana, ihana elokuu!!

T. Eliisa

tiistai 13. elokuuta 2013

Arjessa taas - ja ruusuja, ruusuja.

Arki alkoi.... Lapset lähtivät reippaina kouluun,niin aina ensimmäisenä päivänä. Nyt tuntuu tosi oudolta, että lapsemme ovat jo niin isoja.  Neiti aloitti kuudennen luokan (ja kävimme keskusteluja ripsiväristä) ja poika aloitti yläasteen.  Toisaalta haikeaa, mutta toisaalta taas niin mielenkiintoinen jakso elämässä tulevien murrosikäisten kanssa.

Blogini nimeä pitäisi varmaan muuttaa.... esim. "Kirpputorilta, päivää!". Niin vähillä on kaikki oma käsillätekeminen. Toki jos käsin kirppispöydillä nyprääminen voisi olla sitä "tekemistä"....

Ruusut vaan vetävät puoleensa ja kaiken maailman taulut. En sinänsä tykkää näistä soikeista kehyksistä, mutta jos joku on pistellyt kauniit ruusutaulut ristipistoin ja joku myy ne eurolla kappale, en voi niitä olla ostamatta. 






Kanatyötauluinnostus jatkuu myös. Mutta puolustan, että monta jää myös ostamatta.  Tämä taulu tuli  kaveriksi mummun vanhalle ruusutaululle. Oli siististi tehty ja jotenkin erilainen.  Näitä näkyy silloin tällöin kirpputoreilla - ajatuksena siis kasvattaa omaa rivistöä.  Valkoiset kehykset pitäisi taulussa vielä olla, mutta luultavasti tässäkin joustan, jos eteen tulee todella hyvä yksilö.


Jotain pientä olen kahden kuukauden aikana saanut aikaiseksi... ;)   Mollie Makes-lehden mukana tullut avainrengas valmistuu hiljalleen. Kymmenen ristipistoa tekemättä - ne teen - lupaan - vielä tänään, että edes jotain voin sanoa kesän aikana tehneeni :)





Toivottavasti syksy tuo uutta intoa. Kesä on ollut kyllä niin mahtava, keliensäkin puolesta. On ihanaa aloittaa syksy.  Toivottavasti säät suosivat vielä useilla aurinkoisilla päivillä.

Terkuin Eliisa