keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Joulu , tauko ja messut mielessä

Hups ja hei, aika menee nopsaan. Vapaapäivät yövuorojen jälkeen puolivaloilla torkkuessa, kotia vähän järjestellessä. Käsityöt on leväällään ja mitään erityistä ei saa aikaiseksi. Blogin pitokin tuntuu aika järjetömältä, kun ei saa mitään aikaiseksi. Tämän piti olla käsityöblogi, ei mikään "En saa mitään aikaiseksi"-valitus-blogi... :) Täytynee pitää blogitaukoa.

Pientä näpräystä harrastelin, huovutettuihin sydämiin "pympyrää" ja pikkunappia, yksi piparikin siinä seassa. Huovuttaminen on kyllä mukavaa, neulalla ja kosteana.

Tampereella on käsityömessut viikonloppuna. Toivon, että meillä porukka pysyy terveenä. Aion menna lauantaina sinne. Vien tytön klo 9 Pirkkahalliin jumppaan, sitten itse messuilemaan. Olen todella noviisi näissä käsityömessuissa, viime vuonna oli ekaa kertaa. Syystä, että en oikein pidä isoissa ihmisjoukoissa olemisesta. Onneksi on tilipäivä perjantaina - yritän kuitenkin pysyä kohtuudessa :)




Mukavaa joulunodotusta kaikille! Uskallan toivottaa, koska varmaan on muitakin, jotka jo nyt marraskuun puolivälissä miettivät joulusuunnitelmiaan. Itse olen koko joulun töissä, mutta silti on kiva miettiä kaikkea mukavaa valmiiksi. Ja kuten joku joskus sanoi, että "aika menee sitä nopeampaa, mitä vanhemmaksi tulee" - niin se on valitettavasti aivan totta.

6 kommenttia:

  1. Messuilla on kyllä SUURI vaara, että lompakko joutuu koville. :D Olen menossa myös messuille. Tiesithän, että Verkarannasta saa lippuja ennakkoon halvemmalla kuin ovelta? Viime vuonna ostin muuten huovutusvillaa, sellaista kiharaista. Oli aika kivan näköistä kun jätti osan kiharoista huovuttamatta.

    VastaaPoista
  2. Huovuttaminen on erittäin terapeuttista, varsinkin, kun tekee isoja töitä, joita saa paiskoa pitkin kylppärin lattiaa :D On vaan ittellä ollu aika pitkä tauko tuossa puuhassa... Messuille harkitsen meneväni itsekin, mutta pitää niin kiirettä, jospa sitä ehtisi perjantaina "piipahtamaan". Hyviä messuja!

    VastaaPoista
  3. Lauantaina messuille:nähdään siellä;)

    VastaaPoista
  4. Minä en vielä tiedä lähdenkö messuilemaan, kurkku on ollut hiukan kipeä :( IIK
    Huovuttaminen on tosi kivaa!! Ja neulahuovutusta ja märkähuovutusta voi yhdostää kivasti. itse olen aikoinaan tehnyt pari tyynyn päällistä märkähuovutuksella.

    VastaaPoista
  5. Voi kun ennättäis messuilemaan, olen käynyt jo mooonta vuotta putkeen.. Mutta nyt viikonloppuna aika kuluu tapetoinnin parissa, käsityötä sekin :D

    VastaaPoista
  6. Ihania sydämiä! Nuo ois kivoja jouluviemisiä kerhon tädeille, ystäville ja muille.

    Mä haaveilen joku vuosi pääseväni noille Tampereen messuille..

    VastaaPoista