maanantai 22. kesäkuuta 2009

Puuta, lankaa, värejä....

Väännän juttua nyt tavarataivaasta, kun en ole saanut mitään valmista näytille.

Meillä on kotona mun mielestä aika rumaa - kuten sisareni sanoi omasta kodistaan, "Olen kyllästynyt tähän rumuuteen" tai jotain sinne päin. Olen surffaillut myös mitä upeimmissa sisustusblogeissa. Kauniita koteja on vaikka kuinka, tai sitten blogien pitäjät ovat taikureita ottamaan valokuvia, ja ovat onnistuneesti napanneet ne parhaimmat kohdat kodeistaan. No, joka tapauksessa kauniita ne ovat. Tykkään vaaleista kodeista, mutta myös ihanan värikkäistä sisustuksista.

Kotoamme löytyy kasapäin tavaraa, sellaista jota ei malta heittää pois, ei malta luopua niistä, mutta ne kaikki ovat jossakin kaapeissa piiloissa, kuten mm. ne kahdeksan hienoa lasista isoa Riihimäen Ilves/Karhutölkkiä - pimeässä kodinhoitohuoneessa. Tai ne hienot vanhat värilliset juomalasit, keittiön kaapissa ylimmässä nurkassa.. ja niin edelleen. Liinavaatekaapissa lukkojen takana on pellavaiset astiapyyhkeet ja pöytäliinat (miehen täti oli aikanaan Tampellassa töissä) ja monet mummun kirjaillut pöytäliinat - joita ei tuohon keittiön pöydälle edes malta laittaa... Huoh - sisustuspau voisi olla tarpeen :)

Tämä kirjapainon lokerikko on yksi ,joka vain on kotonamme säilössä. (Pienempi samanlainen hylly on keittiön seinällä) En malta siitäkään luopua - enkä missään nimessä maalata sitä. Katsokaa noita ihania kirjainlokerikoita, joissa lyijykynällä kirjoitettu jokaiselle lokerikolle oma kirjain. Tämä on mun aarre, joka joskus löytää paikkansa meillä kotona... joskus... Olen muuten löytänyt tämän hyllyn roskiksen vierestä pois heitettynä!







Toiset aarteeni ovat nämä lankarullat. Kirpputorilta ostetut - niitä on monta, ja värit ovat ihania ja ne on vanhoja - ihanat puiset rullat!! Osa langoista on ihan "iskemättömät". En tiedä miten langat kestäisivät ompelua, en ole niitä käyttänyt. Kukahan malttoi luopua niistä?? Aivan kuten kankaita, voisin hiplata näitä lankoja. Voin uskoa että neulehimoiselle kertyy erilaisia lankakeriä kaapit täyteen!





Oikein mukavaa viikkoa kaikille! Upeita ilmoja on lupailtu.

7 kommenttia:

  1. Onpas kertakaikkisen upea lokerikko ja lankarullat siinä näyttävät todella kauniilta!!

    Onhan se totta, että blogistaniassa esitellään vain kaikkea kaunista, siihenpä syyllistyn itsekin. Rähjäisiä keittiön kaapin ovia, reikää lattiassa yms. saan katsella joka päivä, blogistaniassa voin leikkiä, ettei niitä ole olemassakaan :D :D

    Ehkäpä pitäisi tehdä jokin tempaus, jossa jokainen esittelee kotinsa kamalimman kohdan...minulle voisi tulla kyllä aika piiitkä postaus :D

    VastaaPoista
  2. Ihanat aarteet! Ja voi noita lankarullia, mitä herkullisia värejä ja niin kauniisti esille laitettu!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista.

    Piipa, sulla on kyllä niin ihania juttuja ja talo itsessään kaunis,että saa siellä vähän rähjää ollakin :)

    Ihan oikeasti - joskus oikein kärsin tästä asunnosta, kun en edes tiedä mistä aloittaisi. Noh, tämä ompeleminen on niin tempaissut mut taas mukaansa ettei aikaa edes olisi, ennen tätä tuo mineily, ennen sitä työ....

    VastaaPoista
  4. Ihana lankakokoelma. Puisia ompelurullia kerätään täälläkin.
    Tuollainen seinälokerikkosydeemi muuttui minulla nappilaatikoksi. Pleksi päälle kanneksi ja vot, napit siististi järjestyksessä.

    VastaaPoista
  5. Tulin ihan kade olo! Siis IHANAT! Mä olen ihastunut kaikkeen vanhaan ja olis niin mahtavaa päästä jonnekin hylätylle vintille penkomaan ja jos vielä saisi itselle niitä kankaita ja hyllyjä ja lankoja ja astioita. Voi voi...ei vaan ole paikkaa mistä penkoa. Oon suunnitellut maaseutukirppiskierrosta, kun ei kaupungin kirppareilta löydä, aina ehtii joku ensin.

    VastaaPoista
  6. Olipa ihana kuva! Ei kai tuollaisia aarteita raski käyttääkään, silitellä vain ja ihastella!

    VastaaPoista
  7. Heipä hei! Olipa hauska sattuma, että eksyit blogiini! Ei sitä tule ajatelleeksi, että naapurissakin saatetaan harrastaa käsitöitä ja vielä blogatakin :)

    Kälylläni on muuten myös tuollainen lokerikko (mutta paljon pienempi) seinällä ja nyt selvisi, mikä se on ollut! Olen aina ihaillut sitä ja siinä olevia pikkuesineitä. Kauniita astioita voisi ajatella laittaa esille vanhanaikaiseen lautashyllyn tai se sovellukseen.

    Täytyypä vielä tehdä parempi kierros täällä blogissasi, koska en ole ennen vieraillut:)

    VastaaPoista